annijarvinen.net
#anni2015
Tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta!
 
Jokaiselle oikeus maksuttomaan koulutukseen
 
www.annijarvinen.net, #anni2017
 

MIKSI OLEN EHDOKKAANA?

Lähdin kuntavaaleihin ehdokkaaksi, koska Joensuu tarvitsee punavihreitä päättäjiä, jotka puolustavat sekä ympäristön että ihmisten hyvinvointia. On tärkeää laittaa kampoihin Joensuussakin vallitsevalle oikeistohegemonialle.

Lähdin mukaan kuntavaaleihin, koska kunnissa päätetään asioista, jotka koskevat ihmisten arkea ja haluan vaikuttaa niihin. Joensuussa tärkeitä asioita ovat toimiva joukkoliikenne, terveet koulut, kirjastojen määrärahat, kaikille lapsille tasa-arvoinen varhaiskasvatus, kulttuuri- ja nuorisopalvelut, pyöräteiden auraus ja vanhojen rakennusten suojelu.

Tunnen Joensuun kuntapolitiikan kiemurat ja tiedän, miten asioihin vaikutetaan. Olen ollut Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2005. Lisäksi olen vaikuttanut lautakunnissa, eri työryhmissä ja viimeiset neljä vuotta myös Joensuun kaupunginhallituksessa. Näissä tehtävissä olen oppinut paljon ja haluan antaa oman osaamiseni vasemmistolaiseen politiikkaan myös jatkossa. En silti osaa kaikkea, mutta se kannustaa ottamaan uusistakin asioista selvää. Olen Vasemmistonaisten varapuheenjohtaja ja se antaa uudenlaisen väylän tehdä politiikkaa ja tuoda feminististä politiikkaa Joensuun päätöksentekoon.

Koen olevani alueiden äänitorvi ja heikompien puolustaja. Politiikkaani ohjaa vahva vasemmistolainen maailmankuva, jossa etusijalla ovat tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Luonteeltani olen päättäväinen, sisukas ja yhteistyökykyinen.

e-mail: anni(at)annijarvinen.net
puh: 040-586 4477

http://annijarvinen.net
http://www.facebook.com/annijarvinen.net
http://joensuu.vas.fi
http://www.vasemmistoliitto.fi