annijarvinen.net
#anni2015
Tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta!
 
Jokaiselle oikeus maksuttomaan koulutukseen
 
www.annijarvinen.net, #anni2017
 
TI
28.11.2016
Varhaiskasvatusta kaikille joensuulaisille lapsille

Jaana Haverinen kirjoitti osuvasti Karjalaisen yleisönosastolla (23.11.2016) lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen. Asia on akuutti myös Joensuussa ja sisältyy kaupungin talousarvioon, joka hyväksytään kaupunginvaltuustossa 28.11.2016.

Vuosi sitten kaupunginvaltuusto päätti yhden äänen enemmistöllä rajoittaa joensuulaisten lasten oikeutta varhaiskasvatukseen ja asetti lapset keskenään eriarvoiseen asemaan. Samaan aikaan monissa muissa Suomen kunnissa, esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Kotkassa päätettiin kohdella lapsiperheitä tasapuolisesti ja tarjota kaikille lapsille yhdenvertainen pääsy varhaiskasvatuksen piiriin. Tänä syksynä samasta asiasta on äänestetty ja äänestetään ympäri Suomea, koska lasten oikeudet ovat edelleen tärkeitä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on ensisijaisesti lapsen oikeus.

Päivähoito-oikeuden rajaus osuu työttömien lapsiin, joilta evätään pääsy kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Nykyajan työelämä on pirstaloitunut ja yhä useamman vanhemman työura koostuu pätkätöistä, opiskeluista ja työttömyysjaksoista. Onko oikeudenmukaista, että näiden vanhempien lapsista tulee pätkäpäiväkotilaisia? Erityisesti Joensuussa, jossa työttömyysluvut ovat korkealla ja pätkätyöt arkipäivää, on tärkeää tarjota kaikille lapsille yhtäläiset oikeudet varhaiskasvatukseen. Samalla Joensuu voi profiloitua lapsiystävällisenä kaupunkina sekä sanoissa että teoissa.

Kaupunginhallituksessa subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta äänestettiin 14.11.2016 ja sitä puolsivat vain allekirjoittanut ja Aino Heikura (kesk). Vuoden aikana takki oli kääntynyt sekä demareilla että vihreillä. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus on ollut käytössä Joensuussa vasta elokuusta alkaen ja se voidaan vielä perua.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on yksi lastensuojelun avohuollon tukitoimi ja sen rajaus voi aiheuttaa valtavan laskun myöhemmin. Pahimmillaan rajaus hankaloittaa perheiden arkea sekä lisää byrokratiaa. Varhaiskasvatuksen tehtävä on mahdollistaa kaikille tasa-arvoinen sekä yhdenvertainen lapsuus perhetaustasta ja asuinpaikasta riippumatta.

Anni Järvinen
kaupunginhallituksen jäsen,
kaupunginvaltuutettu (vas)

e-mail: anni(at)annijarvinen.net
puh: 040-586 4477

http://annijarvinen.net
http://www.facebook.com/annijarvinen.net
http://joensuu.vas.fi
http://www.vasemmistoliitto.fi