



Kuka Anni?
Olen Anni Järvinen, 42-vuotias Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joensuusta. Olen myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen Siun Soten aluevaltuutettu, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsen sekä aluevaltuustoryhmämme puheenjohtaja.
Mukana politiikassa
yli 20 vuoden ajan
Lähdin politiikkaan mukaan yli 20 vuotta sitten, kun liityin vuonna 1999 Vasemmistonuorten jäseneksi. Kimmokkeena toimi lukiossa järjestetty paneelikeskustelu, jossa oli edustettuna vain kolme puoluetta. En samaistunut näihin puolueisiin, vaan otin selvää onko olemassa muita vaihtoehtoja.
Onneksi oli! Tämän jälkeen aktivoiduin Vasemmistonuorissa sekä opiskelijajärjestöissä. Tie vei nopeasti myös erilaisiin mielenosoituksiin Suomessa ja ulkomailla. Osallistuin mm. Euroopan sosiaalifoorumiheihin ja ilmastomielenosoituksiin ympäri Eurooppaa.
Ensimmäiset vaalit – Joensuun kaupunginvaltuutettu vuodesta 2004 alkaen
Vuoden 2003 eduskuntavaalit olivat ensimmäiset, joissa olin ehdolla. Liityin tuolloin myös Vasemmistoliiton jäseneksi. Eduskuntavaalikampanja oli hieman raskas kokemus nuorelle ensikertalaiselle. Vuoden 2004 kuntavaalit olivat huomattavasti helpommat ja pääsin ensimmäisellä yrityksellä läpi 21-vuotiaana opiskelijana. Siitä lähtien olen toiminut Joensuun kaupunginvaltuutettuna sekä monissa kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustoimissa.
Olen mukana kuntavaaleissa kuudetta kertaa.Valmistaudun kokouksiin huolella ja tästä syystä pystyn aktiivisesti vaikuttamaan asioihin, joita haluan edistää. En istu kokouksissa hiljaa, vaan perehdyn asioihin hyvissä ajoin ennakkoon, käytän aktiivisesti puheenvuoroja, teen tarvittaessa muutosesityksiä ja toimin sinnikkäästi sen puolesta, että asiat etenevät. Tärkeintä on löytää omalle asialle mahdollisimman laaja tuki yli puoluerajojen. Olen myös aktiivinen kokousten välillä ja jo asioiden valmisteluvaiheessa.
Vaikuttaminen puoluepolitiikassa ja opiskelijajärjestöissä
Olen vaikuttanut puolueessa paikallisesti, piiritasolla ja valtakunnallisesti. Olen toiminut yli 10 vuotta puoluevaltuutettuna ja tällä hetkellä olen Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen. Vaikutin myös kuusi vuotta Vasemmistonaisten hallituksessa ja toimin kolme vuotta järjestön varapuheenjohtajana. Olen kokenut puolueen ja vasemmistolaisen liikkeen eri järjestöt hyväksi väyläksi vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.
Puoluekokouksissa ja puoluehallituksessa olen päässyt vaikuttamaan poliittisiin ohjelmiin, puolueen kannanottoihin ja sitä kautta Vasemmistoliiton valtakunnallisiin linjauksiin. Mieleen on jäänyt esimerkiksi se, kun turkistarhauksen vastustaminen eteni lopulta puolueen viralliseksi kannaksi. Opiskeluaikoina vaikutin myös oppilaskunnassa, opiskelijakunnassa ja yo-kunnassa sekä opiskelijajärjestöissä (SLL, SAMOK, SYL).
Joensuun Rantakylästä lähtöisin oleva ay-nainen
Tällä hetkellä asun Joensuun Hukanhaudalla. Olen kasvanut Rantakylässä ja asunut myös Noljakassa. Koulutukseltani olen medianomi (AMK) ja filosofian maisteri. Työskentelen järjestötoiminnan koordinaattorina ammattiliitto JHL:ssä. Olen työskennellyt myös erilaisissa kansalais- ja opiskelijajärjestöissä yli 15 vuoden ajan.
Harrastuksiini kuuluvat pyöräily, kasvimaa- ja puutarhahommat, järjestötyö ja kulttuuri eri muodoissa. Rentoudun mielelläni myös metsässä kävellen tai riippumatossa hyvän kirjan, sudokun tai ristikon parissa.